29.1.2020

yllätetyksi tuleminen seksin aikana

Kysymys

Hei. Minulle kävi poikaystävän kanssa eilen illalla niin, että jäimme kiinni seksin harrastamisesta. Kyseessä oli vielä eka kerta kummallekin, joten vähän nolosti tämä alkoi. Olimme huoneessani, eikä ketään muita ollut kotona. Ei meidän ollut edes tarkoitus edetä seksiin asti, mutta yhdessä olo tuntui niin hyvältä, että aloimme riisua ja hyväillä toisiamme. Poikaystävä kiihottui nopeasti, ja halusi minun koskettelevan hänen penistään. Hetken päästä olin antamassa hänelle suuseksiä. Hän oli lähellä laukeamista, kun yhtäkkiä äiti avasi huoneeni oven. En edes huomannut hänen tuloaan, ennen kuin hän kysyi, maistuuko pippeli hyvälle. Keskeytin suuseksin antamisen, mutta en saanut sanaa suustani. Juuri samalla hetkellä poikaystävä sai siemensyöksyn, ja sain spermaa hiuksillenikin. Äiti ehti nähdä senkin, ennen kuin laittoi oven kiinni ja meni keittiöön. Tilanne oli kaiken kaikkiaan aika kiusallinen. Tiedämme toki, ettei kukaan tehnyt mitään väärin, emmekä olleet pahan teossa, vaikka kiinni jäimmekin. Asiasta ei ollut aamulla mitään puhetta. Haluaisin kuulla, pitäisikö minun selittää sitä jotenkin äitille. Ymmärrän, että se oli varmaan hänellekin melkoinen yllätys nähdä minut tekemässä sellaista. Olihan se vieläpä eka kerta, kun poikaystäväni oli tullut luokseni.

Vastaus

Kiitos yhteydenotosta nettineuvontaan! Kerrot viestissäsi, että äitisi tuli huoneeseesi kun harrastitte ensimmäistä kertaa poikaystäväsi kanssa seksiä, ja pohdit, että tarvitseeko asiasta keskustella äitisi kanssa. Mitä sinä itse ajattelet asiasta? Vaivaako se sinua? Mielestäni nämä kysymykset ovat keskeisiä siltä kannalta, että tarvitseeko asiasta keskustella. Jos asia vaivaa sinua niin keskustelulle on hyvä varata jokin hetki, kun olette kahdestaan. Keskustelu voi vapauttaa jännitteen asian ympäriltä. Seksi on tavallinen osa monen nuoren elämää ja siitä olisi hyvä voida myös keskustella. Ihmiset toki ovat erilaisia siinä, kuinka vapautuneesti haluavat keskustella seksiin liittyvistä asioista. Keskustellessa voi kuitenkin esimerkiksi pahoitella sitä, että toinen joutui näkemään seksitilanteen, mutta seksin harrastamista sinänsä ei tarvitse pyytää anteeksi. Samalla voit myös pyytää, että äitisi ei tule huoneeseesi koputtamatta, sillä sinulla on myös oikeus yksityisyyteen. Et ole tehnyt mitään väärää nauttiessasi seksistä poikaystäväsi kanssa. Luulitte, että olette omassa rauhassa ettekä ole häiriöksi. Sinulla ja poikaystävälläsi on myös oikeus yksityisyyteen seksin suhteen. Se, mitä te teette ei ole äitisi asia. Hänellä ei ole oikeutta tulla huoneeseesi seksin aikana tai kommentoida seksiä. Sen sijaan seksitilanteet tulisi pyrkiä järjestämään niin, että ulkopuoliset eivät häiriinny asiasta, mutta näinhän te olitte tässäkin tilanteessa toimineet. Jonkun ulkopuolisen tulo huoneeseen on ikävä sattuma, mutta siltä voi jatkossa välttyä laittamalla oven lukkoon tai muuten varmistamalla ettei ketään ole vahingossakaan häiritsemässä. Näistä tilanteista oppii. Toivottavasti vastauksestani on apua! Terkuin, Viivi, Hivpointin vapaaehtoinen seksuaalineuvoja