6.8.2015

Tippuri tartunta?

Kysymys

Hei
Olin ulkomaanmatkalla ja harrastin oraaliseksiä yhden pojan kanssa. Siinä samalla hän hieroi penistään minun takapuoleeni ja sen alueen limakalvoille. Enimmäkseen kuitenkin harrastimme oraaliseksiä sukupuolielinten kanssa niin että eritteitä ei jäänyt elimistöön. Poika kuitenkin kertoi saaneensa penikseensä viikon kulttua joitain oireita ja lääkäri oli todennut sen tippuriksi. Kävin itse testeissä 2 viikkoa kyseisen aktin jälkeen ja virtsa/verikokeet olivat puhtaat.
Onko mahdollista että tartunta olisi tullut, mutta se ei näy tuloksissa? Olisiko pitänyt ottaa näyte peräaukosta tai virtsaputken päästä? kuinka luotettava virtsanäyte on?

Vastaus

Hei, kiitos kysymyksestäsi. Pohdit tippuri-tartuntaa, ja mistä näyte pitäisi ottaa. Lähes kaikki seksitaudit voivat elää myös suun limakalvolla nielussa, kuten klamydia, tippuri, kuppa, herpes ja kondylooma. Bakteeriperäiset seksitautitestit (klamydia ja tippuri) on otettava niistä paikoista millaista seksiä harrastaa. Mikäli suojaamattoman yhdynnän lisäksi on ollut suojaamatonta suuseksiä, tarvitaan myös nielunäyte ja anaaliseksissä näyte peräaukon suulta. Pelkkä virtsanäyte ei siis ole luotettava jos on harrastanut suojaamatonta suu- tai anaaliseksiä. Sinun kannattaa hakeutua uudelleen testeihin ja pyytää ottamaan näyte oikeista paikoista. Mukavaa kesää! -Mervi