27.6.2018

Suuseksi tytölle

Kysymys

Hei, aion harrastaa lähiaikoina toisen tytön kanssa suuseksiä (olen itsekin tyttö). Kummallakaan ei ole ollut muita seksikumppaneita. Tällä toisella tytöllä oli kuitenkin ollut ala-asteella lääkärileikki ikäisensä tytön kanssa, jossa he olivat mm. nuolaisseet toistensa alapäätä. Mietin, että onko mahdollista, että hän olisi saanut tätä kautta seksitaudin? Tulisiko meidän siis käyttää suuseksisuojaa?

Vastaus

Hei, kiitos kysymyksestäsi. Pohdit, pitäisikö sinun käyttää suuseksissä suuseksisuojaa kumppanin kanssa, kun olette toistenne ensimmäiset seksikumppanit. Seksitaudin voi saada sellaiselta henkilöltä, jolla on ollut suojaamaton seksikontakti toisen henkilön kanssa. Jos kyseessä on molemmilla ensimmäinen seksikokemus toisen ihmisen kanssa, seksitautia ei tarvitse pelätä. Toki jo ensimmäisessä seksikontaktissa on hyvä harjoitella ehkäisyvälineen käyttöä, esimerkiksi suuseksisuojan käyttämistä. Se voi myös luoda turvallisuuden tuntua seksitilanteeseen, kun huolehtii ehkäisystä. Pohdit myös, voiko lapsuuden "lääkärileikeissä" tarttua seksitauti. Lapsuudessa on tavallista kokeilla pussailua tai kokeilla kielellä, miltä toisen kosketus tuntuu. Tällaisissa leikeissä seksitaudit eivät tartu. Ei siis tarvitse näistä huolestua. Maria