4.5.2016

Seksin aloittaminen

Kysymys

Olen 13-v tyttö ja olen kaveerannut nyt minua vuoden vanhemman pojan kanssa. Ja tunnen häntä kohtaan jotain. Ja luulen,että se on molemminpuolista, sillä hän ehdotti seksiä. Olisin valmis muuten,mutta minua ahdistaa, koska hänellä on jo aijempaa kokemusta. Ja pelkään etten ole tarpeeksi hyvä. Pelkään myös, että se sattuu. Ja että hän ei hyväksy minua, koska en omaa täydellistä kroppaa. Vaan pienet rinnat ja huonon takamuksen. Mutta toisaalat taas minua kiehtoo ajatus siitä. Ja haluaisin kuitenkin kokeilla.

Vastaus

Hei!

Kiitos viestistäsi liittyen ensimmäiseen seksikertaan. Ensimmäinen yhdyntä jännittää varmasti kaikkia ja se on täysin normaalia. On varsin tavallista, että oma kokemattomuus jännittää ja on epävarmuuksia siitä kelpaanko kumppanille tälläisenä kuin olen. Jännitystä ja epävarmuutta voi vähentää juttelemalla asiasta avoimesti kumppanin kanssa ja kertomalla omista tunteista, ajatuksista ja peloista. On hyvin mahdollista, että tilanne jännittää yhtä paljon myös kumppaniasi! Seksiin ei kannata rynnätä kiireellä, vaan antaa itselle ja toiselle aikaa tutustua toisiinsa. Molemmilla tulisi olla turvallinen ja hyvä olo. Seksin suhteen on hyvä pitää mielessä, että tilanteessa tulisi olla enemmän halua ja intohimoa kuin jännitystä ja pelkoa. Seksin ei toki tarvitse aina tarkoittaa emätinyhdyntää. Täältä voit lukea lisää erilaisista seksitavoista.

Ennen yhdyntää on hyvä opetella tuntemaaan sekä oman että kumppanin kehon herkät kohdat ja hyväily toimii tässä hyvänä apuna. Hyväilyä voi tehdä monella eri tavalla, esimerkiksi suulla tai käsillä. Meillä kaikilla on kehossa erilaisia herkkiä kohtia, joiden koskettelu tuottaa seksuaalista mielihyvää. Hyväily voi toimia myös hyvänä esileikkinä yhdyntään ja auttaa kiihottumisessa, jotta yhdyntä sujuu helpommin.

Ensimmäisessä penis-emätinyhdynnässä emättimen sisäpuolella, emättimen aukon ympärillä oleva immenkalvo usein repeää ja tästä johtuen eka kerta saattaa hieman sattua. Lisäksi voi hieman tulla verta. Tämä on täysin normaalia, mutta siksi ensimmäisellä kerralla kannattaa erityisesti edetä rauhassa ja olla hyvin hellä. Muuten seksin ei koskaan kuulu sattua ja olla epämiellyttävää, vaan sen kuuluu tuottaa molemmille osapuolille mielihyvää. On tärkeä muistaa, että yhdynnän ja kaikki seksitilanteet voi lopettaa missä vaiheessa tahansa, jos tilanne ei tunnu mukavalta.

Ennen ensimmäistä seksikertaa tulee kumppanin kanssa keskustella ehkäisystä. Helpoin tapa suojautua ei-toivotulta raskaudelta ja seksitaudeilta on käyttää kondomia. Täältä löydät lisää tietoa kondomin käytöstä.

terkuin, Niina