15.5.2017

klamydiasta

Kysymys

hei! Harrastin taannoin suuseksiä tuntemattoman kanssa. käytimme koko session ajan kondomia eikä se mielestäni hajonnut missään vaiheessa jo seuraavana päivänä tunsin virtsarakossani kirvelyä. Mikä on sukupuoli taudin mahdollisuus tälläisessa tilanteessa. ja voivatko oireet tosiaan alkaa noin 12 tunnissa? hän oli aika kovakourainen kyllä ja oireet ovatkin suurimmaksi osaksi helpottaneet viimeisen kahden viikon aikana mutta vielä tunnen pientä kirvelyä ajoittain asia vaivaa minua erittäin paljon.

Vastaus

Hei, Kiitos kysymyksestäsi. Mietit, voiko seksitauti tarttua suuseksissä, jossa on ollut kondomi käytössä. Hienoa, että käytit satunnaisen kumppanin kanssa kondomia suuseksissä. Kondomi onkin paras tapa suojautua seksitaudeilta. Kun kondomia on käytetty koko suuseksin ajan peniksen päällä, seksitautien riskiä ei ole. Pieni kirvely voi aiheutua myös seksin aikana aiheutuneesta hankauksesta. Kannattaa kokeilla erilaisia kondomeja, niitä on kooltaan ja malliltaan monenlaisia. Kun kondomi on sopiva, sen ei pitäisi puristaa, ahdistaa tai olla löysä ja aiheuttaa hankausta penikseen. Myös kovemmat otteet seksissä, voivat aiheuttaa hankausta tai ärsytystä terskan päähän. Kannattaa myös huomioida, että penistä ei suositella pestävän liian usein ja saippualla, sillä se lisää terskan alueen ärsytystä. Seksissä yleisesti kondomin kanssa voi kokeilla käyttää liukuvoidetta, koska se lisää nautintoa ja pitää limakalvot ja kondomin ehjinä. Jos oireet jatkuvat pitkään, kannattaa käydä juttelemassa terveydenhoitajan luona. Mukavaa viikkoa, Maria