22.1.2020

huolestunut

Kysymys

Hei! Minulla on todella kova raskauden pelko, josta olen todella neuroottinenkin. Minua ahdistaa, koska minulla ei ole tällä hetkellä hormonaalistaehkäisyä käytössä, koska sopivan löytämisessä on ollut suuret haasteet mm. esteitä minulla on ehkäisymenetelmiin seuraavat:(aurallinen migreeni, runsaat kuukautiset, akne taipuvainen iho) Joten melkeinpä mikään hormoniehkäisy tai esim. hormoniton kuparikierukka ei sovi minulle ehkäisyksi. (Kokeilin jo minipillerit.)
Kondomi on pari kertaa tässä kuussa ollut ainoana ehkäisynä ja nyt olen huolestunut!! Vaikka kondomi ei ole ainakaan nähtävästi hajonnut tai luiskahtanut paikoiltaan niin siitä huolimatta raskauden pelko on suuri. Jos menkat olivat käynnissä toisen yhdynnän aikana noin 4-5 vuotopäivä ja myös kondomi kokoajan yhdynnässä.

Toinen yhdyntä oli lähellä ovulaatiota ja, vaikka EI olisi tarvinnut välttämättä menin hakemaan tällä kerralla ella one-jälkiehkäisyvalmisteen, vaikka oli mennyt jo kolme päivää yhdynnästä, (jossa oli kondomi eikä ollut ainakaan luiskahtanut pois eikä hajonnut niin, että olisi selvästi nähnyt reikää pois ottaessa), vain siksi että olin niin ahdistunut pelosta! Onko minulla siis mitään syitä miettiä tätä! Kysynkin: Voiko kondomi hajota tai luisua huomaamatta sitä lainkaan lopetettua, niin että tulisin raskaaksi. Tai jos vaikka poika olisi rullannut kondomin ensin väärin päin ja kääntänyt ennen yhdyntää oikein päin, pelkään sitäkin mahdollisuutta. Onko pelko raskaudesta täysin aiheeton tilanteessani ja pelkkää neuroottisuutta?

Vastaus

Kiitos yhteydenotostasi nettineuvontaan! Kerrot huolestasi ja peloistasi raskauden suhteen. Kerrot, että ehkäisymenetelmien valinta on sinulle haastavaa, sillä pillerit tai kierukat eivät sovellu sinulle. Oletko keskustellut asiasta terveydenhoitajan, lääkärin tai gynekologin kanssa? Viestissäsi ei käy ilmi, että millä tavalla olet tullut siihen tulokseen etteivät erilaiset valmisteet sovi sinulle. On tärkeää keskustella asiasta ammattilaisen kanssa. Kuulostaa siltä, että sinulla on suuri pelko raskaaksi tulemisesta, vaikka olet huolehtinut ehkäisystä. Kondomi oikein käytettynä on turvallinen ehkäisymenetelmä. On tärkeää, että valitaan oikean kokoinen kondomi sekä asetetaan se tarkasti ohjeiden mukaisesti. Siemensyöksyn tultua penis poistetaan emättimestä pitäen kondomista kiinni. Tässä video kondomin asettamisesta: https://justwearit.local/kondomi/kondomi/   Kondomin kanssa on myös hyvä käyttää ensisijaisesti vesipohjaista liukuvoidetta emätinyhdynnässä. Liukuvoide lisää nautintoa ja auttaa pitämään emättimen limakalvot sekä kondomin ehjinä. Seksissä ydinasioita ovat luottamus ja kunnioitus kumppania kohtaan. Olisiko mahdollista keskustella seksikumppanin kanssa peloista raskautta kohtaan? Pelkosi sinänsä on aiheeton, sillä kuulostaa siltä, että olet tarkkana kondomin käytön suhteen. Emätinyhdyntä ei ole täysin riskitöntä raskauden suhteen, mutta kun käyttää valitsemaansa ehkäisymenetelmää oikein, antaa se lähelle 100% suojan raskaudelta. Kannattaa keskustella peloistasi myös esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Jälkiehkäisypillereitä ei tule missään nimessä käyttää turhaan vaan silloin, jos kondomi on hajonnut tai luiskahtanut paikoiltaan. Jälkiehkäisypilleri ei ole ehkäisykeino, vaan varotoimepide silloin, kun on tapahtunut vahinko, on ottanut riskin tai ei tiedä, onko kondomi ollut käytössä. Kerran asetettua kondomia ei tule käyttää uudelleen ja jos asetus menee pieleen, tulee ottaa käyttöön uusi kondomi. Toivottavasti vastauksestani on apua! Terkuin, Viivi, Hivpointin vapaaehtoinen, seksuaalineuvoja