28.6.2019

heikot unenlahjat

Kysymys

Minulla on vähän uniongelmia, joihin olisi hyvä löytää jostakin apua. Saan iltaisin unen päästä kiinni aika nopeasti, noin 10-15 minuuttia siitä, kun rojahdan sänkyyn. Herään joka yö useita kertoja. Joskus aamuyöllä herään vartin välein, enkä siinä välissä kunnon unta nuku. Se on sellaista sängyssä pyörimistä.Vähän saatan nukkua, mutta sitten on noustava ylös ja lähdettävä töihin. En nyt kovin pahasti päivisin tunne väsymystä, mutta iltaisin ei oikein saa mitään aikaan. Nukkumaan menen kymmenen aikaan. Olisiko ihmisen mahdollista nukkua koko yö heräämättä välillä, esim kahdeksan tuntia. Miltähän tuntuisi sellaisen yön jälkeen? Olisiko seksi mielestänne hyvää unilääkettä? Valitettavasti en ole päässyt kokemaan sitä. Auttaisiko se nukkumaan sikeämmin?

Vastaus

Hei, kerroit, että sinulla on uniongelmia. Uni ja se miten nukahtaa ja nukkuu on yksilöllistä, mutta unen pituuteen ja unen laatuun vaikuttavat myös hyvin monet eri tekijät. Uneen vaikuttaa mm. päivän ruokailurytmi, päivällä tehdyt asiat, elämäntilanne, stressi, liikuntatavat ja muut elämäntavat. Jos esimerkiksi opiskelussa tai työssä on liikaa kuormitusta, painetta ja stressiä, se usein vaikuttaa myös uneen ja saattaa aiheuttaa yöheräämisiä tai levottomia unia. Se, mitä tekee juuri ennen nukkumaanmenoa, vaikuttaa myös suuresti nukahtamiseen ja unenlaatuun. Ilta ennen nukkumaanmenoa kannattaa rauhoittaa. Juuri ennen nukkumaanmenoa ei kannata esimerkiksi tehdä töitä tai olla puhelimen tai tietokoneen äärellä tai kirkkaan valon alla. Jos yöt ovat kovin katkonaisia ja päivällä on kovin väsynys, se kyllä kertoo siitä, että unta ei saa riittävästi ja unenlaatu ei välttämättä ole tarpeeksi hyvää. Tästä olisi hyvä käydä juttelemassa esimerkiksi opiskelijaterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa, riippuen siitä, millaisia terveydenhuoltopalveluja on mahdollisuus käyttää. Kysyit myös, että auttaako seksi illalla nukahtamiseen tai uneen. Seksillä on mahdollisesti vaikutusta ainakin nukahtamiseen. On hyvä muistaa, että myös sooloseksi eli itsetyydytys on seksiä. Itsetyydytys rentouttaa ja tuottaa hyvää oloa. Itsetyydytys ja kosketus vapauttavat hyviä hormoneja, kuten oksitosiinia ja endorfiinia, ja sitä kautta sooloseksi tuottaa hyvää oloa ja rentouttaa. Jotkut saattavat nukkua paremmin itsetyydytyksen jälkeen juuri näistä syistä. Kannattaa siis sitäkin kokeilla, onko sillä vaikutusta, kuten pohdit. Lue myös blogimme: Itsetyydytys on terveysteko!   Maria