9.12.2019

haju peniksessä

Kysymys

Hei. Olen 25-vuotias vakaassa parisuhteessa oleva nainen, ja erittäin tyytyväinen seksielämääni. Voimme puhua keskenämme kaikista asioista. Nyt viime aikoina on ilmennyt yksi asia, joka on alkanut häiritä minua. Se on oikeastaan ainoa asia, jota minun on vaikea ottaa puheeksi. Mieheni penis on alkanut haista vähän pahalle. Huomasin sen noin kaksi kuukautta sitten ensimmäisen kerran antaessani suuseksiä. Silloin se tuntui hyvin miedosti, mutta on sen jälkeen voimistunut selvästi. Se on sellainen “miehinen” haju, ei pissan haju. Samanlainen, mikä penikseen tulee yön aikana. Mikähän sen on saanut aikaan? Sen tiedän, että mies huolehtii kyllä hygieniastaan. Olen joskus seurannut sivusilmällä, kun hän pesee penistään. Hän laskee suihkulla siihen vettä eri puolilta varmaan lähemmäs puoli minuuttia. Jostakin syystä haju ei silti lähde kokonaan. Se tuntuu myös suihkussa käynnin jälkeen. Kuinka hänelle voisi sanoa siitä, etten loukkaisi häntä? On niin herkästä asiasta kysymys. Olisi niin upeaa, kun pääsisin antamaan hänelle suuseksiä, ilman että minun tarvitsee miettiä mitään ylimääräistä. Jos nenään käy epämiellyttävä haju, vie se minun halukkuuttani nuolla häntä, ja tekee siitä vähän vastenmielistäkin. Toistaiseksi hän ei ole huomannut vielä mitään. Suuseksi on meille hyvin tärkeää. Sitä on jokaisessa seksisessiossa, ja pari kertaa viikossa menemme sillä loppuun asti. Pitäisi kai hankkia jotakin intiimialueille sopivaa mietoa pesunestettä. Tähän saakka pelkkä vesi on riittänyt. Ensin olisi kuitenkin uskallettava sanoa tästä miehelle. Kaipaankin neuvoa, miten se olisi hyvä tehdä.

Vastaus

Kiitos yhteydenotosta nettineuvontaan! Pohdit, että miten voisit keskustella miehesi kanssa peniksen hajusta, joka mietityttää sinua. Ymmärrän viestistäsi, että et halua loukata miestäsi. Kerrot myös, että hajua ei ole ollut ennen vaan sitä on ilmennyt vasta viime aikoina. Moni kokee hankalaksi puhua tämän kaltaisista asioista kumppaninsa kanssa. Vaikka muuten pystyisi puhumaan ihan kaikesta niin usein intiimit asiat tuntuvat niin henkilökohtaisilta, että niistä on vaikeampaa puhua. On kuitenkin tärkeää, että parisuhteessa opetellaan puhumaan myös tämänkaltaisista haasteista, koska sellaisia yleensä tulee jossain vaiheessa vastaan. Asian puheeksi ottaminen olisi siis tärkeää jo pelkästään terveyden takia. Mikäli kyseessä on jokin tulehdus, niin tulehduksia voidaan hoitaa. Joitakin kotikonstein, joitakin apteekin tuotteilla ja joihinkin tarvitaan reseptilääkkeet kuten esimerkiksi seksitautien hoitoon. On siis miehesi kannalta tärkeää, että syy selvitetään. Lisäksi osa tulehduksista voi olla tarttuvia, joten kyseessä on myös sinun terveytesi. Asiasta voi olla hyvä keskustella seksitilanteen ulkopuolella. Voisiko keskustelun avausta auttaa se, että kerrot reippaasti, että koet asiasta puhumisen hankalaksi, koska et halua loukata aiheella? Jos painotat, että kyse voi olla jostain tulehduksesta ja pohditte yhdessä, onko ollut muita oireita ja tulisiko käydä lääkärissä? On mahdollista, että miehesi tietää asiasta, mutta on ajatellut, että pesu on ollut riittävää eikä asia häiritse sinua. Voitte samalla keskustella, että onko miehesi huomannut itsessään tai sinussa mitään poikkeavaa tuoksun tai muiden oireiden suhteen. Jos sinulla on esimerkiksi ilmennyt poikkeavaa valkovuotoa, kirvelyä tai kutinaa niin kyse voi olla esimerkiksi hiivasta, joka voi vaivata teitä molempia. Muut tulehdukselliset tilat kuten virtsatientulehdus ovat myös mahdollisia. Tulehdusten takia on hyvä käydä lääkärissä. Aktiivinen seksielämä voi myös altistaa tulehduksille ja peniksen iho voi ärtyä kuten vaginakin. Ärtynyt iho tai limakalvot voivat olla otollinen kasvualusta bakteereille. Seksitautien mahdollisuuttakaan ei kannata poissulkea, mikäli teillä on aiemmin ollut seksiä ilman kondomia ettekä ole käyneet seksitautitesteissä. Seksitaudit ovat usein oireettomia. Oletteko käyneet joskus seksitautitesteissä tai onko testeille ollut tarvetta? Seksitautitesteissä voitte käydä yhdessä, mikäli epäilette seksitaudin olevan mahdollinen. On myös hyvä tietää, että peniksellä kuten vaginallakin on myös ominaistuoksunsa, mikä vaihtelee eri tekijöistä johtuen. Kyse ei todennäköisesti ole miehesi ominaistuoksusta, mikäli hajua on ilmennyt yhtäkkiä. Aina kyse ei ole mistään sen ihmeellisemmästä asiasta, mutta toisaalta haju voi selittyä myös muilla asioilla. Hajua voi aiheuttaa moni tekijä kuten edellä mainitut tulehdustilat, mutta yksi selittävä tekijä on smegma. Smegmalla tarkoitetaan talia, jota voi kertyä esinahan alle. Kyse on rasvan ja kuolleiden ihosolujen seoksesta. Jos kyse on smegmasta, huolellinen pesu voi olla ratkaisu tilanteeseen. Yksi konsti, mitä kannattaa kokeilla on peniksen huolellinen peseminen niin, että pesee tarkasti myös esinahan alta. Voi tarkastella, ettei talia ole kovettunut esinahan alle, ja mikäli on, voi käyttää apuna ihoöljyä, jonka avulla tali voi lähteä helpommin pois. Pesussa täytyy olla hellävarainen eikä kannata raaputtaa smegmaa pois apuvälineillä kuten vanulapuilla vaan pelkkä vesi, ihoöljy ja hellävaraiset sormet riittävät. Jos käyttää mietoa saippuaa niin täytyy olla tarkkana, että saippua tulee huuhdeltua hyvin pois. Pesun lisäksi on tärkeää myös taputella pyyhkeellä kuivaksi myös esinahan alta, koska kostea paikka on mukava alusta myös bakteerien kasvulle. Huolellinen pesu tulisi tehdä päivittäin, ja jos tilanne ei helpota viikossa, olisi hyvä käydä lääkärissä. Molempien kannattaa myös peseytyä ennen suuseksiä, jotta seksitilanne olisi molemmille mahdollisimman mukava. Seksin voi myös aloittaa yhteisellä suihkulla niin peseytymisestä ei muodostu pakollista asiaa ennen seksiä. Äkillisiin hajun muutoksiin löytynee selkeä selitys, joten huolissaan ei tarvitse olla. Tämmöiset tilanteet ovat yleisiä, ja uskaltaisin jopa väittää, että kaikki kohtaavat niitä jossain vaiheessa elämäänsä. Samalla tavalla kuin sairastutaan flunssaan, voi myös genitaaleihin kehittyä hoidettavissa oleva tulehdustila. On syytä keskustella ja selvittää, mistä haju johtuu ja hakeutua lääkäriin, mikäli pesun tehostaminen ei helpota tilannetta päivissä. Toivottavasti vastauksestani on apua! Terkuin, Viivi, seksuaalineuvoja