5.3.2015

Esinahan näppylät ja rypyräläinen punoittava iho

Kysymys

Miksi terskan päällä olevassa esinahassa on punoitusta ja pieniä vaaleita näppyjä. Se kohta on myös kirein ja se estää sen että esinahka pysyy takana. Terska on myös arka reunoilta. Kiitos vastauksista.

Vastaus

Hei! Kerrot, että olet havainnut esinahassasi punoitusta, sekä pieniä vaaleita näppyjä. Näkemättä on haastavaa tehdä arviota mistään ihomuutoksista, mutta näpyt kuulostavat harmittomilta. On hyvin tavallista, että terskan reunassa, peniksen varressa tai kivespussien iholla on pieniä näppyjä, joita ei pidä hoitaa mitenkään. Nämä näppylät voivat olla esimerkiksi terskan helmiäisnystyjä tai talirauhasia. Kysymyksestäsi ei toki käy ilmi, onko mahdollista, että sinulla olisi seksitauti. Kondylooma eli visvasyylä on viruksen aiheuttama seksitauti, joka voi aiheuttaa monesti oireettomia kukkakaalimaisia syyliä tai näppylöitä. Kondyloomat kannattaa poistaa jäädyttämällä tai kondyloomien poistoon tarkoitetulla liuoksella. Kondyloomat eivät ole vaarallisia, mutta ne voivat olla kiusallisia. Kondyloomia aiheuttava virus poistuu elimistöstä itsestään usein noin puolen vuoden kuluessa siitä, kun näpyt on saatu hävitettyä, mutta joskus virus voi jäädä elimistöön pidemmäksikin aikaa tai pysyvästi, jolloin ne voivat aiheuttaa uusia näppyjä myöhemmin. Virus voi myös tarttua kumppaniisi suojaamattomassa seksissä. Mikäli sinulla on ollut suojaamatonta seksiä, suosittelen ottamaan yhteyttä joko kouluterveydenhuoltoon tai omalle terveysasemalle lääkäriajan saamiseksi, sillä näpyt tulisi arvioida. Samalla voisit käydä seksitautitesteissä, vaikka kävisikin ilmi etteivät näppylät liity seksitautiin. Huomioithan, että vain kondomin käyttö suojaa seksitaudeilta ja myös suuseksissä on seksitautien riski. Jos taas suojaamatonta seksiä ei ole ollut, ovat näppylät todennäköisesti sellaisia, mitä voit seurailla ja ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon mikäli niissä tapahtuu muutosta pahempaan tai ne alkava oireilla. Toki lääkäriaika voisi olla aiheellinen joka tapauksessa, sillä kerrot myös esinahan kireydestä ja terskan arkuudesta. Näistä asioista voisi olla hyvä jutella vastaanotolla, mikäli koet oireet häiritseviksi. Hyvää kevään jatkoa!