30.4.2015

Ensimmäinen kerta

Kysymys

Olen seurustellut poikaystäväni kanssa kohta 2 vuotta. Hän on kanssani samanikäinen. Ensimmäinen kertamme oli kuitenkin vasta reilu kaksi viikkoa sitten, suurimmaksi osaksi johtuen siitä että minä en ole kokenut olevani aikaisemmin valmis. Minua askarruttaa suuresti se, kun ennen yhdyntää asetimme kondomin ensin väärin päin mutta emme rullannut sitä auki vaan käänsimme sen heti toisinpäin ja asettimme kondomin vasta sitten paikoilleen. Kondomi ei mennyt rikki, mutta pelkään että kondomin päähän jäi touhutippoja. Voiko raskaus olla mahdollinen? En käytä ehkäisypillereitä, enkä ottanut jälkiehkäisyä. Mieltäni painaa myös se, että ensimmäinen kerta tapahtui juuri ovulaation aikoihin.

Vastaus

Hei, Kiitos kysymyksestä. Mietit, voitko olla raskaana, kun asetitte kondomin ensin väärin päin peniksen päähän ennen yhdyntää. Todennäköisesti asia on jo ratkennut, mutta vastaan jatkon varalta. Esiliukasteessa eli touhutipoissakin voi olla siittiöitä ja siittiöt voivat elää vähän aikaa kehon ulkopuolella. Kuvailemassasi tilanteessa on siis erittäin pieni mahdollisuus tulla raskaaksi. Jos peniksen päässä on ollut vähän esiliukastetta, ja jos sitä siirtyi kondomin mukana emättimeen, on raskaus mahdollista, mutta aika epätodennäköistä. Jos kuukautiset eivät kuitenkaan ala oletettuun aikaan, kannattaa tehdä raskaustesti, joita voi ostaa esim. marketeista tai apteekista. On tosi hyvä juttu, että huolehditte ehkäisystä. Kondomin käyttöä kannattaa harjoitella etukäteen, vaikka yksin ollessa. Työtkin voivat treenata kondomin laittamista vaikka kurkun tai banaanin päälle. Kondomin laittamisesta voi tulla kivakin osa esileikkiä. Täältä löydät lisää vinkkejä kondomin käyttöön. Hauskaa Vappua ja hyvää kevättä!