X

Suuseksisuoja

Suuseksi on yksi tavallisimmista seksitavoista. Suuseksillä tarkoitetaan kumppanin sukuelinten tai anaalin alueen hyväilemistä suulla (imeminen, nuoleminen).

Suuseksissä kannattaa käyttää uuden tai satunnaisen kumppanin kanssa kondomia peniksen päällä tai suuseksisuojaa emättimen tai anaalin alueen päällä.

Vinkki! Kokeile suuseksin yhteydessä makukondomeja tai makuliukuvoiteita. Makukondomeja ja makuliukuvoiteita on runsaasti erilaisia.

Suuseksisuojia (dental dam) saa ostettua esimerkiksi erotiikkaliikkeistä tai seksuaaliterveyteen perehtyneistä verkkokaupoista. Suuseksisuojana voi käyttää myös halkaistua kondomia. Suuseksisuoja asetetaan emätintä nuoltaessa emättimen ja häpyhuulien päälle suojaksi. Suuseksisuoja käy myös anaalin alueen nuolemiseen.

Suuseksisuoja -näin teet sen!

Kondomista voi tehdä suuseksisuojan, jonka läpi on turvallista antaa suuseksiä emättimen tai anaalin alueelle.

Näin teet suuseksisuojan kondomista:

1. Ota kondomi pois suojakääreestä.
2. Leikkaa kondomin pää/huppu irti.
3. Leikkaa kondomi puoliksi laittamalla sakset leikkaamastasi reiästä sisään ja leikkaa.
4. Kun rullaat kondomin auki, sinulla on liina, jota voi käyttää emättimen tai peräaukon päällä suuseksisuojana.

Voiko seksitaudin saada suusta?

Seksitaudit voivat tarttua suuseksissä nieluun tai sukuelimiin. Seksitaudit voivat tarttua sukuelimiä suulla hyväiltäessä sukulelimistä suuhun tai suusta sukuelimiin. Suussa oleva seksitauti voi usein olla oireeton. Sen vuoksi suojaamattoman suuseksin jälkeen seksitautitesteissä käyminen on tärkeää. Lue lisää seksitautitesteihin hakeutumisesta.

Seksitautitesteissä on hyvä huomioida, että jos on hyväillyt kumppanin sukuelimiä tai anaalin aluetta suulla, klamydia- ja tippurinäyte tulee ottaa nielusta.

Anaalin alueen nuolemisessa on myös riski saada seksitauti, A-hepatiitti tai jokin suolistobakteeri. Jos peräaukkoa on nuoltu, klamydia- ja tippurinäyte tulee ottaa peräaukosta.

Seksitautitesteihin hakeutuessa on tärkeää kertoa, minkälaista seksiä on harrastanut, jotta seksitautitestit osataan ottaa oikein!

Lue tästä tietoa kondomin käytöstä.

Täältä löydät ratkaisut kondomin käyttöön liittyviin haasteisiin!

Suuseksisuoja.

Suuseksissä seksitautitartuntoja voi ehkäistä käyttämällä suuseksisuojaa.

 

 

Suuseksi.

Suuseksissä peniksen päällä voi käyttää kondomia.