19.10.2017

Voinko olla homo?

Kysymys

Hei, Olen 15v. poika. Kiihotun miesten kuvista. En ole koskaan kuitenkaan ihastunut poikaan. Voinko olla homo?

Vastaus

Hei, Jokaiselle meistä muodostuu käsitys omasta seksuaalisuudestamme, joka muokkautuu koko elämämme ajan. Seksuaalinen suuntautuminen kertoo siitä, ketä tai keitä kohtaan ihminen tuntee rakkautta ja seksuaalista vetovoimaa. Perinteisesti ja hieman ehkä rajoitetusti ihmiset voidaan seksuaalisen suuntautumisen mukaan jaotella homo-, hetero- ja biseksuaaleiksi. Seksuaalisuutta on kuitenkin monenlaista, niin monenlaista kuin on ihmisiäkin. Itseään ei ole pakko määritellä tämän tai minkään muunkaan jaottelun mukaisesti. Itsensä saa kuitenkin määritellä kuuluvan johonkin näistä suuntautumisista, jos haluaa. Anna omien tunteidesi kehittyä aivan rauhassa. Saat tuntea kiihotusta ketä kohtaan haluat, saat myös ihastua kehen haluat. Kaikenlaiset tunteet ovat ok. Se, että koet mielihyvää tietynlaisista kuvista, ei kerro sinun seksuaalisesta suuntautumisesta. Monet itsensä heteroiksi määrittelevät saattavat myös viehättyä tai tuntea kiihottumista omaa sukupuolta kohtaan. Anna itsellesi aikaa. Sinun kannattaa ihan kaikessa rauhassa tutustua omaan seksuaalisuuteesi, omiin tunteisiisi ja seksuaalisiin mieltymyksiisi. Mukavaa syksyä, Maria