10.11.2016

Seksitauti

Kysymys

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa pian vuoden. Kävin keväällä huhtikuussa seksitauti testeissä ja sen jälkeen otin e-pillerit käyttöön. E-pillerien käytön lopetin heinäkuun alussa, koska en kestänyt niiden sivuvaikutuksia. Sen jälkeen olemme käyttäneet kondomia. Nyt virtsaaminen sattuu, emättimen aukko kutittaa, ja valkovuotoa on esiintynyt paljon ja poikaystävä sanoo sen haisevan todella pahalle. Voiko kyseessä olla seksitauti? Vai voiko minulla olla esimerkiksi jokin tulehdus?

Vastaus

Hei, kiitos kysymyksestäsi. Pohdit voisiko sinulla olla seksitauti tai jokin tulehdus emättimessä. Aivan normaalillehan tuo tilanne ei kuulosta, kerroit muun muassa että virtsaaminen sattuu ja valkovuoto haisee pahalle. Suosittelen että varaat ajan pikimmiten gynekologille tai omalle lääkärillesi asian selvittämiseksi. Seksitaudit tarttuvat suojaamatomassa emätin- tai anaaliyhdynnässä, tai suojaamattomassa suuseksissä. Myös tulehduksellinen tila on mahdollinen, esimerkiksi hiivatulehdus on naisilla varsin yleinen. Hiivatulehdukselle altistavat esimerkiksi antibioottien tai ehkäisypillereiden käyttö. Toivottavasti saat pian apua vaivaasi. Mukavaa talven jatkoa! -Mervi