14.2.2017

Seksitaudeista

Kysymys

Hei. Harrastin poikaystäväni kanssa suuseksiä ja yhdyntää ilman kondomia tai muuta ehkäisyä. Haluaisin tietää voiko minulla tai hänellä olla jokin seksitauti. Hän on harrastanut yhdyntää minua ennen yhden toisen tytön kanssa, mutta heillä on aina ollut kondomi käytössä. Itse en ole ollut muiden kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä. Ja haluaisin myös tietää, että voinko olla raskaana. Kuukautiseni pitäisi alkaa muutaman päivän kuluttua ja yhdyntä tapahtui siis tänään. Olen kiitollinen jo etukäteen vastauksestasi.

Vastaus

Hei, Kiitos kysymyksestäsi. Kerroit, että sinulla oli poikaystäväsi kanssa suuseksiä ja yhdyntää ilman kondomia tai muuta ehkäisyä. Emätinyhdynnässä (penis käy emättimen sisällä) ilman mitään ehkäisyä on aina raskauden mahdollisuus. Myös ensimmäisellä yhdyntäkerralla. Raskaus on siis kohdallasi mahdollinen. Odota kuitenkin rauhassa kuukautisiasi. Jos kuukautisia ei kuulu, kannattaa käydä esimerkiksi kouluterveydenhoitajan luona. Sinun kannattaa ennen seuraavaa seksikertaa jutella poikaystäväsi kanssa ehkäisyn käytöstä. Kondomi on yleensä ehkäisyväline, jonka käytöstä kannattaa aloittaa, voitte harjoitella sen käyttöä vaikka yhdessä. Kondomi on paras tapa suojautua sekä ei-toivotulta raskaudelta että seksitaudeilta. Jos sinulla ei ole ollut aikaisemmin seksikontakteja, sinulla ei voi olla seksitautia, jonka voisit tartuttaa poikaystävääsi. Kerroit, että poikaystävälläsi on ollut aikaisemmin seksikontakteja. Hienoa, että olette voineet jutella asiasta. Näin kannattaa tehdä jatkossakin. Jos poikaystäväsi kertoman mukaan on käyttänyt aikaisemmissa seksikontakteissaan aina kondomia, seksitautitartunnan riskiä ei ole. Kannattaa käydä vielä ehkäisyasia poikaystäväsi kanssa läpi. Ehkäisystä huolehtiminen kuuluu suhteessa molemmille osapuolille. On tärkeää, että seksissä voi olla luottavainen olo molemmin puolin ja voi nauttia seksistä, eikä tarvitse pelätä seksitauteja tai raskautta. Aurinkoista viikkoa, Maria