19.8.2016

kenelle kertoa hivistä?

Kysymys

Hei, olen ollut hiv riskitilanteessa ja kävin eilen kampaajalla (testissä en oo voinut käydä kun riskistä liian vähän aikaa). En kertonut heille hiv riskistäni. Hiukseni ovat sivusiili ja niitä leikattiin pidemmältä puolelta ja siilipuolelta ja muualta (esim niskasta) sellaisella hiustenleikkuukoneella (hair clippers) ilman sitä muoviosaa ja sen kanssa eli myös pelkillä terillä. Ihoni on verestävä,puna rakkulainenja herkkä, tunsin kuinka hiustenleikkuukone raapi ihoani ja sakset viilsivät sattuvasti (verta?) ihooni ja kampaajatytön pitkät kynnet raapivat ihoani ja päänahkaani mm hiusteni pesun aikana. Voiko kampaaja saada hivin minusta tai joku muu kampaajan minuun käyttämistäni välineistä, kampaajalla ei ollut hanskoja? Pitääkö minun kertoa tästä kampaamoon?

Vastaus

Hei, Kiitos kysymyksestäsi. Kerroit, että olet ollut hiv-riskissä, mutta et tarkemmin kertonut, millaisesta tilanteesta oli kysymys. Hiv voi tarttua suojaamattomassa seksikontaktissa. Kuvaamassasi kampaajatilanteessa ei kenelläkään ole hiv-tartunnan riskiä. Toki kuvailemasi tilanne ei muuten tunnu olleen kovin onnistunut tai miellyttävä kokemus. Kampaajallekin kannattaa kertoa herkästä päänahasta, jotta he voivat kohdella päänahkaasi hellävaraisemmin. Verentulo tai haavat eivät kuulu kampaajakäynteihin. Toivottavasti saat jatkossa miellyttävämpiä kampaajakokemuksia ja sano rohkeasti kampaajalle, jos sinua sattuu tai leikkaaminen on epämukavaa. Sinun ei tarvitse, etkä ole velvollinen kertomaan tai avaamaan seksikokemuksiasi tai hiv-riskitilanteitasi asiakaspalvelutilanteissa. Hyvä kuitenkin, että olet ajatellut mennä seksitautitesteihin, jos sinulla on ollut suojaamaton seksikontakti. Hiv-testi on luotettava viimeistään kolmen kuukauden kuluttua mahdollisesta tartuntatilanteessa. On hyvä muistaa, että hiv tarttuu heikosti, ja muiden seksitautien riski suojaamattomassa seksissä on paljon suurempi. Kannattaa siis testauttaa samalla kaikki seksitaudit esimerkiksi sukupuolitautien poliklinikalla tai terveysasemalla. Lisää seksitautitesteihin menemisestä voit lukea tästä. Mukavaa viikonloppua, Maria