19.8.2016

Itsetyydytys

Kysymys

Minulla on kuukautiset ja Itsetyydytin (sormetin) eilen itseäni ekaa kertaa ja tänään aamulla kun kävin pissaammassa niin alkoi kirvellä. Eli pissaaminen kirvelee, muuten ei hirveästi kirvele. Onko tämä normaalia kun oli eka kerta vai pitäisikö huolestua?

Vastaus

Hei, Kiitos kysymyksestäsi. Kerroit, että sormetit itseäsi ensimmäisen kerran ja sen jälkeen pissaaminen hieman kirveli. Sinun ei tarvitse olla huolissasi. Itsetyydytys eli sormettaminen ei vahingoita millään tavoin sukupuolielimiäsi. Toki itseään kohtaan kannattaa olla hellävarainen, mutta harvemmin sormilla saa aiheutettua vahinkoa itselleen. Pieni kirvely voi aiheutua esimerkiksi hankauksesta, jos limakalvot ovat jääneet hieman kuivaksi sormettamisessa. Kuukautisten aikana limakalvot ovat hieman tavallista herkemmät. Kannattaa kokeilla laittaa liukuvoidetta häpyhuulille ja emättimeen itsetyydytyksen yhteydessä, jolloin limakalvot tulevat kosteammiksi ja siten nautinnon kokeminen helpottuu. Itsetyydytys lisää kehon itsetuntemusta ja sillä on myönteisiä vaikutuksia mieleen ja kehoon. Se on myös turvallista seksiä, eikä raskauden tai seksitautien pelkoa ole. Mukavaa viikonloppua, Maria