19.1.2017

Hiv pelko

Kysymys

Moi!

Harrastin 7 viikkoa sitten seksiä 18 vuotiaan suomalaisen pojan kanssa. Käytimme kondomia. Tapaus oli yhdenillanjuttu ja jätti minuun vähän pahan olon. Onko mahdollista, että kondomi on mennyt huomaamatta rikki ja limakalvoilleni olisi päässyt esiliukaatetta? Poika ei lauennut ollessaan sisälläni, hän vetäytyi ja otti kumin pois ja pyysi minua koskemaan häneen. Onko mahdollista, että tässä vaiheessa kondomista on “roiskunut” pieni tippa esiliukastetta minun limakalvolleni? Voisiko hiv olla mahdollinen? Muissa testeissä jo kävin, vaikka kondomi ei mennyt ainakaan silminnähtästi rikki, eikä poika loppuen lopuksi edes lauennut. Pelkään, että emättimeeni on jollakin tapaa päässyt hieman esiliukastetta vaikka käytimmw kumia. Pelkään myös että kumi voisi mennä ihan vain vähän rikki enkä ole sitä huomannut. Tarvitseeko minun käydä hiv testissä vai panikoinko turhaan?
Minulla on ollut hieman flunssainen olo.

Vastaus

Moi, kiitos kysymyksestäsi. Pohdit voiko kondomi rikkoutua huomaamatta sekä hiv-tartunnan mahdollisuutta tilanteessasi. Kertomasi perusteella sinulla on ollut turvallista seksiä, eli kondomi on ollut käytössä koko yhdynnän ajan. Hiv-tartunnan riskiä ei ole eikä siis tarvetta hiv-testille. Voit lakata huolehtimasta. Esiliukastetta ei erity niin isoa määrää, että sitä pääsisi erityisesti roiskumaan eikä tilanteessa kuvailusi perusteella ei ole tapahtunut mitään sellaista, että esiliukastetta olisi voinut päätyä limakalvoillesi. Käytännössä esiliukastetta voi päätyä kumppanin limakalvoille sukuelimiä yhteen hierottaessa tai yhdynnässä sekä suuseksin aikana silloin, kun näissä tilanteissa ei ole kondomia käytössä. Kondomin mahdollisen rikkoutumisen kyllä huomaa. Yleensä se repeää sen verran riekaleiksi, että asia ei jää epäselväksi. Mainitsit, että yhden illan juttu jätti sinuun pahan olon. On aika tavallista, että tällainen paha olo tulee esiin esimerkiksi seksitautien pelkona, vaikka ehkäisystä on huolehdittu hyvin. Silloin on hyvä miettiä, että oliko tilanteessa jotain sellaista, minkä koki epämukavaksi tai ahdistavaksi? Vai liittyykö tunne enemmän siihen, minkälaiset ihmissuhteet itselle sopivat? Me olemme kaikki erilaisia tässä asiassa, toisille yhden illan jutut ovat luonteva osa elämää, kun taas toiset haluavat suhteisiinsa ennen kaikkea pysyvyyttä ja sitoutumista. Moni sijoittuu jonnekin näiden kahden välille. Tärkeintä onkin löytää itselle sopiva tapa ja osata asettaa omat rajat. Mikäli asia jää edelleen vaivaamaan sinua, sitä voi helpottaa puhuminen jonkun kanssa, joko ystävän tai sitten ulkopuolisen. Just wear it-sivuston chatissa torstaisin voi halutessaan pohtia tällaistakin asiaa työntekijän kanssa, nimettömänä ja luottamuksella. Mukavia tammikuisia päiviä sinulle! Teija