15.5.2015

Ahdas esinahka

Kysymys

Minulla on todella ahdas esinahka ja olen ollut sen vuoksi pari kertaa terkkarilla. Terkkari tutki sen ja sanoi, että kannattaisi venytellä esinahkaa voiteella. Se ei ole isommin auttanut ja varsinainen kysymys on, että voiko ahdas esinahka estää laukeamisen tai hidastaa sitä? En saa terskaa esille yhtään ja yleensä se kai pitäisi näkyä erektiossa? En kehdannut kysyä terkkarilta, niin kysyn täällä, että onko epätavallista, kun saan kuitenkin tehtyä itselle orgasmin ja siemensyöksynkin, mutta sperma ei oikeastaan varsinaisesti tule vaan se tuntuu jäävän esinahkaan ja valuu peniksen vartta pitkin? Tuleeko se kaikilla muilla terskan päästä vauhdilla ja jotenkin roiskahdellen? Kuuluuko peniksen supistella kovasti, kun saa orgasmin?

Vastaus

Hei, kiitos viestistäsi. Sinua vaivaa kertomasi mukaan todella ahdas esinahka ja olet saanut venyttelyohjeita terveydenhoitajalta. Hienoa, että olet käynyt puhumassa asiasta terveydenhoitajalla. Monia nuoria ja aikuisia miehiä vaivaa ahdas esinahka ja he saattavat kärsiä siitä pitkään ilman että uskaltavat puhua asiasta. Hyvä että sinä olet uskaltanut! Venyttelyä pitää tosiaan jonkin aikaa kärsivällisesti tehdä, ihan heti se ei välttämättä auta. Venyttely ei kuitenkaan saisi sattua, eikä esinahkaa saa venytellä liian kovakouraisesti. Yleensä esinahan saa lapsuusiän jälkeen vedettyä taakse niin että terska tulee näkyviin. Saat itsetyydytyksen avulla orgasmin ja siemensyöksyn, mikä on hyvä asia. Mikäli terskaa ei saa esille, siemensyöksy voi ikään kuin jäädä esinahan alle ja siemensyöksy ei tule samanlaisella paineella kuin silloin, jos esinahka ei ole tiukka. Orgasmin saamisen tunne on yksilöllinen ja joillain penis supistelee kovasti ja joillain ei. Tärkeintä peniksen toiminnan kannalta on se, että sillä voi virtsata ja saa erektion, sekä siemensyöksyn. Ahdas esinahka on kuitenkin vaiva jolle olisi hyvä tehdä jotain lisää, mikäli venyttely ei auta. Ahdas esinahka voi olla altis pienelle repeilylle ja arpeutumiselle ja peniksen hygieniaa voi olla hankala hoitaa. Seksissä se voi myös aiheuttaa kipua ja vaivaa. Neuvoisin sinua varaamaan ajan vaikka terveyskeskukseen lääkärille. Voit kertoa siellä vaivasi ja kysyä siihen liittyvistä kysymyksistä ja lääkäri voisi miettiä, mitä muita vaihtoehtoja esinahan väljentämiselle on. Olet rohkeasti käynyt terveydenhoitajalla ja laittanut tänne viestin, varaa seuraavaksi rohkeasti aika lääkärille!