19.10.2017

Eka kerta jännittää

Kysymys

Mitä pitää tehdä jos on suunnittelemassa ekaa yhdyntää ja asiasta on jo puhuttu kumppanin kanssa? Mitä jos ei esimerkiksi tiedä mitä pitää itse tilanteessa tehdä? Entä missä asennoissa kannattaa olla, maaten tai onko istuen vaikka hyvä?

Vastaus

Hei! Kiitos kysymyksestäsi. Pohdit ensimmäiseen yhdyntään liittyviä asioita. Hienoa, että olette kumppanisi kanssa keskustelleet ekasta yhdynnästä ja hienoa että otat selvää asiasta myös täältä nettineuvonnasta. Ensimmäinen seksikerta ja ensimmäinen emätin- tai anaaliyhdyntä toisen ihmisen kanssa ovat varmasti eräitä jännittävimpiä tilanteita. Etukäteen ei voi tarkkaan suunnitella miten asiat tulevat menemään, mutta on hyvä, jos pystyy kumppanin kanssa keskustelemaan seksistä. On hyvä puhua myös siitä, että jännittäminen on tavallista ja siitä ei kannata stressaantua. Et kerro tarkemmin, onko teillä ollut aikaisemmin esimerkiksi käsillä hyväilyä tai suuseksiä. Emätin- tai anaaliyhdyntä ovat seksitapoja, kuten suuseksi tai käsillä hyväilykin. Erilaisista seksitavoista saat lisää tietoa Seksiä on monenlaista - osiosta (LINKKI). Ennen yhdyntäkokeiluja on hyvä tutustua omaan sekä kumppanin kehoon ihan kokeilemalla ja koskettelemalla, testailemalla, millaisesta kosketuksesta tykkää. Ensimmäiselle yhdyntäkerralle olisi hyvä varata rauhallista aikaa ilman että tarvitsee miettiä, että joku keskeyttää. Lisäksi on hyvä puhua jo etukäteen seksitautien ja raskauden ehkäisystä. Kondomi on loistava ehkäisykeino, koska se suojaa sekä seksitaudeilta että ei-toivotulta raskaudelta. Kondomi on oikein käytettynä luotettava ehkäisykeino. Voit lukea lisää kondomista sekä suuseksisuojasta tästä. (LINKKI) Ensimmäisellä yhdyntäkerralla voi kosketella toisiaan, suudella, hyväillä käsillä ja suulla, ja kun molemmat ovat kiihottuneita ja haluavat yhdyntää, voi ottaa kondomin esille ja asettaa kondomi peniksen päälle. Sen jälkeen voi kokeilla yhdyntää ja mukaan voi ottaa liukuvoidetta, joka lisää nautintoa ja pitää kondomin varmemmin ehjänä. Mikäli kokeilee anaaliyhdyntää, liukuvoiteen käyttö on ehdotonta. Ennen anaaliyhdyntää on hyvä tutustua ja kosketella peräaukon aluetta. Yhdyntä voi onnistua ekalla kerralla tai voi olla että ekalla kerralla yhdyntä ei onnistu, jos jompaakumpaa tai molempia, vaikka jännittää. Se on hyvin tavallista. On myös hyvä muistaa, että jos seksi ei tunnukaan toisesta hyvältä, sen voi aina keskeyttää. Tällaisista tilanteista kummankaan ei kannata lannistua, vaan kokeilla myöhemmin uudelleen, kun halua taas löytyy. Asentoja on lukuisia erilaisia ja kannattaa kokeilla sellaista asentoa, mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Tärkeää ennen ensimmäistä yhdyntää on miettiä, mitä ehkäisyä käytetään ja huolehtia luottamuksellisesta, hyvästä tunteesta seksikumppanin kanssa. Tärkeintä on vastavuoroisesti nauttia ja tuottaa kumppanille nautintoa. Mukavaa loppuviikkoa! Anni