16.6.2016

Eka kerta

Kysymys

Hei,
harrastimme poikaystäväni kanssa ensimmäistä kertaa seksiä jonka aikana vaginastani alkoi vuotamaan verta. Varsinaista kipua en tuntenut, eikä verta tullut kovinkaan paljoa, mutta asia jäi huolestuttamaan meitä molempia. Mikä voisi olla syynä ja eikai se ole vaarallista?
T. Huolestunut 15v. tyttä

Vastaus

Hei, kiitos kysymyksestäsi. Mietit ensimmäisen yhdyntäkerran jälkeen vaginasta vuotanutta verta. Tämä on hyvin tavallista ensimmäisellä yhdyntäkerralla, eikä lainkaan vaarallista. Sisempien häpyhuulten välissä, hiukan emättimen aukon sisäpuolella on immenkalvo. Jokaisen immenkalvo on erilainen. Useimmiten se on vain kuunsirppimäinen limakalvopoimu emättimen suulla - ei siis mikään koko emättimen aukkoa peittävä kalvo. Joskus ensimmäisten yhdyntöjen yhteydessä voi immenkalvo hieman repeytyä. Tällöin haavakohta voi vuotaa myös vähän verta. Joillakin immenkalvon venyminen ei satu lainkaan, toisilla se voi tuntua kivuliaalta. Muuten seksin ei koskaan kuulu sattua ja olla epämiellyttävää, vaan sen kuuluu tuottaa molemmille osapuolille mielihyvää. Seksi on hellyyttä, läheisyyttä ja nautintoa. Seksin aikana kannattaa olla erityisen hellä ja panostaa esileikkiin, jotta molemmat kiihottuvat kunnolla. Hyväilyssä voi kokeilla liukuvoiteen käyttöä, joka lisää kiihotuksen syntyä ja limakalvojen kostumista. Liukuvoide myös vähentää hankautumista ja pitää limakalvot ja kondomin paremmin ehjänä. Kumppanin kanssa on hyvä keskustella myös ehkäisystä. On tärkeää, että ehkäisyasiat ovat selvät, jotta vältytään mahdolliselta ei-toivotulta raskaudelta ja seksitaudeilta. Kondomit on ainut tapa suojautua sekä ei-toivotulta raskaudelta ja seksitaudeilta. Kondomin käyttöä on hyvä harjoitella etukäteen, jotta sen käyttö on sujuvampaa itse tilanteessa. Kondomin oikea käyttö on tärkeää sen tehokkuuden ja toimivuuden kannalta. Mukavaa kesää! terveisin Mervi