X

Millä perustein valitset kumppanisi – entä kumppanisi sinut?

Millä perustein valitset kumppanisi – entä kumppanisi sinut?

Millä perustein valitset kumppanisi – entä kumppanisi sinut?

IMG_8490Talvella on ihanaa käpertyä jonkun toisen lämpimään kainaloon. Mutta miten se ihana kumppani löytyy? Ihan helppoa se ei aina ole. Monet asettavat itselleen kovin suuret vaatimukset kumppanin löytämisen, parisuhteen muodostamisen ja seksin suhteen. Olenko minä tarpeeksi hyvännäköinen? Kelpaanko sellaisena kuin olen?

Jatkuvat ajatukset siitä, ettei kelpaa kumppanille sellaisenaan, heikentävät itsetuntoa. On vaikea rentoutua ja tehdä aloitetta suhteelle tai ilmaista omaa seksuaalisuuttaan haluamallaan tavalla, jos koko ajan miettii, miltä minä näytän toisen silmissä.

Toisten ihmisten ulkonäöstä puhutaan sosiaalisessa mediassa usein julmasti. Kaikenlainen toisten ihmisten arvostelu ja kiusaaminen heikentää meidän jokaisen mahdollisuutta tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olemme. Kannattaa useamman kerran miettiä, miten kommentoi toisen kuvaa sosiaalisessa mediassa.  Ennemminkin kannattaa ottaa käyttöön periaate, että antaa joka päivä jollekin myönteistä palautetta. Sen voi tehdä kasvotusten tai netissä. On ihanaa tulla nähdyksi, myönteinen palaute saa itsetunnon loistamaan ja hyvälle tuulelle.

Joskus ystävän kanssa on hauskaa pohtia yhdessä, millainen on ihannekumppani ja millaisia ulkonäköön liittyviä ominaisuuksia kumppaniltaan toivoo, mutta se harvoin kohtaa myöhemmin todellisuuden kanssa. Toisessa parasta on todellisuus ja todenmukaisuus, joka on käsin kosketeltavissa. Aito yhteys.

Välillä on hyvä oikein pysähtyä miettimään, mikä minussa on hyvää. Mikä tekee minusta hyvän kumppanin toiselle? Hyvä itsetunto ja minäkuva auttavat jokaista suojelemaan itseään ja kestämään erilaisia vastoinkäymisiä ihmissuhteissa. Hyvän, terveen itsetunnon omaava ihminen kohtelee yleensä myös muita hyvin ja saa osakseen myönteistä huomiota. Itsensä arvostaminen on eduksi myös seksuaalisessa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Sanotaan, että ensin pitää rakastaa itseään, ennen kuin voi ottaa vastaan rakkautta toiselta.

Muista, että olet ihana, nyt ja aina!

Maria

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista